Virta 9: Luova kultt(uur)i

Näyt ja kuvitelmat, Sfäärien Harmonia,
Maailmansana. Kieli ja todellisuus. Elävä Maapallo.
Vanhoja esseitä, runoja. Luovan kultin yhtyeet.

Virta 9 palauttaa mieleen vanhoja muistoja, tuoden samalla julkaisukynnyksen yli monia tekstejä, joiden olemassaolosta harva on tiennyt. Myös aiempien numeroiden teemoja punotaan yhteen. Virta 9 tekee tietä erilaisille asioille / aiheille, jotka eivät ennen kulkeneet toistensa ohi taistelematta keskenään.

Antti Filpun kirjoittama Einojuhani Rautavaaran Book of Visions -arvio julkaistiin ensimmäisen kerran Mustekalan verkkosivuilla joulukuussa 2005. Anna-Leena Siikalan kurssille Suomalainen Mytologia (kevät 2005) alun perin tehty esseeluonnostelma Todeksi kuviteltua on ollut aiemminkin Virran sivuilla. Kesällä 2012 viimeistelty teksti laitettiin heinäkuussa usean vuoden tauon jälkeen uudelleen arkistoon (ks. artikkelin lähdeviitteet sieltä).

Miksi pitäisi julkaista uudelleen vanhoja esseitä? Joskus on hyvä koetella 7 vuotta näkökulmiensa kestävyyttä ja painoa, ennen kuin päästää tekstit "virallisesti" käsistään. Vanhojen esseiden viimeistelyyn liittyy kuitenkin rajoituksia, sillä aihevalinnat ja pitkälti myös käsittelytavat on säilytettävä ennallaan, muussa tapauksessa kyse ei ole enää samasta kirjoituksesta. Aika tuo mukanaan varmuuden joidenkin keskenkasvuisten ajatusten korjaamisen välttämättömyydestä. Mikään muu ei muutu teksteissä. (Vaikka toisaalta kaikki virtaa edelleen, eikä samaan virtaan voi astua kahteen kertaan, Herakleitoskin uskoi / tiesi joidenkin asioiden olevan ikuisia. Hänen oppinsa muuttumisesta liittyi erityisesti "tämän maailman" ilmiöihin. Herakleitos oli mystikko, jolle tuonpuoleinen, jumalallinen ulottuvuus oli todellisuutta konkreettisessa mielessä. "Ihminen on Jumalan hauta, ja ihmisen työnä on herättää itsessään jumalallinen".)

Lars Karlssonin artikkeli Sanojen takana - kieli ja todellisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Steinerkasvatus-lehdessä vuonna 2000. Tekstillä on vielä huomattavasti pidempi esihistoria, ja olennaista onkin ajan kuluessa hahmottunut käsitys. Siinä on piirteitä niin kielitieteellisestä artikkelista kuin yleistajuisesta lehtikirjoituksestakin. Lars Karlsson on tehnyt uran sekä upseerina että Kristiyhteisön pappina, ja hänet tunnetaan monipuolisena kulttuuri-ihmisenä.

Vesa Kyllönen ja Pirkko Holmberg jatkavat edellisen Virta-numeron jälkeen Tarkovskin ja elokuvien parissa, käsitellen maailmanlopputeemaa ja uskonnollisen taiteen henkeä. Daskalosta siteerataan vielä toisenkin kahvikupillisen äärellä, yksi kuppi ei riittänyt avaamaan esoteria-sanan merkitystä. Laura Vilvan kirjoitus Elävä maapallomme on toinen luku edellisen Virran vuodenaikateemoja käsittelevälle tekstille. Maailmanpelastuksen ABC sisältää konkreettisia esimerkkejä siitä, miten jokainen voi muuttaa maailmaa teoilla, jotka ehkä näyttävät pieniltä mutta ovat suuria.

"Luovan kultin yhtyeet" eli UG-sceneäkin paremmin undergroundina pysynyttä musiikkia tehneet nuoret miehet ansaitsevat saada merkinnän historiankirjoihin, vähintäänkin arkistojen alaviitteinä säilyen (!). Haminassa 90-luvulla vaikuttaneet ja vuosituhannen vaihteessa ympäri Suomea hajautuneet muusikot ovat saaneet paljon aikaan, vaikkeivät suuren median virroissa pyörineetkään. Huvittavaa on lukea The Thin Young Men-yhtyeen vanhoja määritelmiä ja tavoitteita - ehkä on myös onni onnettomuudessa, etteivät mystisen runouden nimissä itseään mainostaneet nuorukaiset saaneet tahtoaan läpi. Kuvaukset alkavat elää aivan toisenlaista elämää, kun ne ovat kauas taakse jäänyttä, keskeneräisiä luonnoksia olemattomiin käyneistä tyylisuunnista......

Jotkut yhtyeistä toimivat yhä, ja osalla muusikoista on jo pitkään ollut muita projekteja. Jussi Matikaisen Tuvalu-yhtye mainittakoon esimerkkinä. Tomi Pekkola tunnetaan sekä nykytaidemusiikin säveltäjänä että bluesmiehenä, ja näiden kahden ääripään väliin jää paljon muutakin. (Silti kumpikaan ei kirjoittanut omistaan, vuosia jatkuneista pyynnöistä huolimatta. Toisaalta, musiikki onneksi puhuu aina puolestaan - joidenkin taustalla olevien teemojen kohdalla asia on usein päinvastoin). Matti Rautaniemi kirjoittaa Shrines-yhtyeen edesottamuksista. Vuonna 2006 perustettu kosmische ambient musik -kellarisoittokunta on tehnyt matkan toisiin sfääreihin. Tästä matkasta on jäljellä vain Akritas-niminen äänite, joka toimii erityisesti muistomerkin tai muinaisten pyhäkönraunioiden tavoin kuulijoiden mielikuvitusta herättävänä viitekehyksenä. Rautaniemen essee avaa hienosti Shrinesin matkaan liittyneitä vaiheita. Mikko Nenosen ja Tomi Pekkolan legendaariset ja määritelmiä pakenevat (anti)anarkistiset (post)punk noise alternative (kraut)rock -yhtyeet Raptus ja Markku Lahtelan Sirkus ovat tehneet oman osuutensa KILPALAULUSUON ulkopuolella, kuten myös Omnium Gatherumin "kadotettu" menneisyyden harjoitusdemo Woodbine Garden Sessions, jonka rikkinäiset ja haisevat outsider bootlegit soivat uusien lailla. Kaikki nämä yhdessä voivat yhä herättää "musiikkifilosofista liikehdintää".

Tässä julkaistut TYM-tekstit ovat valitettavan yksipuolisia, mutta ne ovat hyvin vanhoja, ja niiden julkaiseminen oli monessakin mielessä suotavaa juuri nyt. Musiikkiesittelyt tuovat esiin kynttilöitä, joiden moni luuli jo jääneen vakan alle iäksi.